Kiireetön kaista (20.7.2018)



Kun 16-vuotiaana sain kevytmoottoripyöräkortin, onni ja vapaus oli käsinkosketeltavissa. Sillä ei ollut väliä, paahtoiko aurinko hellelukemia vai satoiko kaatamalla vettä. Minä ajoin ja nautin. Pari vuotta myöhemmin pyörä vaihtui isompaan. Ja siitä vielä kahden vuoden päästä sain siihen tehoja lisää. Kymmenen moottoripyöräkesää antoi paljon, eikä vähiten siksi, että myös pikkusiskoni Säde ja Lumikki hankkivat moottoripyöräkortit.


Pari kesää on kulunut ilman moottoripyörää. Aikoinaan pelkkä ajatus moottoripyörättömästä kesästä oli kauhistus. Nyt huomaan, ettei se niin kamalaa olekaan, kun alkushokista selvittiin. Moottoripyörän tilalle elämä on antanut niin paljon uusia, ihmeellisiä asioita ja kokemuksia, ettei niistä olisi todellakaan halunnut jäädä paitsi! (Siitä huolimatta seuraava moottoripyörä on katsottu valmiiksi, kun sen aika taas tulee...)


Varsinkin nuoruudessa vauhti tuntui mukavalta ja kasvatti tunnetta vapaudesta. Huomaan, että kun olen kasvanut (aikuistunut?), vauhti ei ole enää itseisarvo. Monet muut asiat ovat tulleet isommiksi ja tärkeämmiksi. Tästä sain yhden konkreettisen huomautuksen jo vuosi sitten syksyllä, kun olin menossa Alajärven keskustaan autolla ja siskoni Säde istui kyydissä. Hän ehdotti kuskin vaihtoa, koska minun ajaessa matka ei etene. Minusta kun on tullut köröttelijä. Vauhdikas, tuulesta nauttiva Moottoripyöräilijä-Sointu minussa ensin hämmentyi, mutta sitten nykyinen Köröttelijä-Sointu teki ilahduttavan huomion: Minusta on todellakin tullut köröttelijä, sillä enää edessäni ei koko ajan aja joku aivan liian hiljaa, joka pitää ohittaa. Nykyään ajan pääasiassa kiireettömän rauhallisesti ja annan tilaa takana tuleville. Ja nautin siitä!


Viimeksi, kun olin menossa "viikonloppulomalle" Helsinkiin perheeni kanssa, tuli jälleen itsetutkistelun paikka. Kun mieheni oli ratissa ja mietti, pitäisikö edellä ajava muutamaa kilometriä nopeusrajoituksen alle ajava auto ohittaa, vastasin oitis: eihän tuo nyt niin hiljaa aja. Säikähdin itsekin: olenkohan jo sielultanikin köröttelijä?! Perustelin tilannetta välittömästi miehelleni ja ennen kaikkea itselleni rakkaalla muistollani: aina kun pienenä lähdimme vanhempien kanssa lomareissulle ja päästiin kotitieltä valtatielle, tiesi loman todella alkaneen kun isä-vainajan rentoutuneilla kasvoilla loisti hymy ja hän lausui sanat: nyt ollaan kiireettömällä kaistalla! Tahtoisin olla itsekin tuolla kiireettömällä kaistalla varsinkin lomilla, mutta mieluummin myös muulloin mahdollisimman usein. Senkin uhalla, että minua kutsutaan köröttelijäksi.


Olen saanut kunnian kuljettaa aikamoisen määrän Kultahehkun valmistamia kakkuja. Suuri kiitos siitä kaikille asiakkaille! Tuotetoimituksia viedessä tiet tuntuvat olevan kovin kuoppaisia ja milloin mihinkin suuntaan kallellaan. Ja tuolloin köröttelijä minussa vaihtuu suoranaiseen hidastelijaan. Välillä tekisikin mieli selitellä takanatuleville, että en minä muuten näin hitaasti aja, mutta kun... Eräs kerta Säden kanssa hääkakkuja toimitettaessa (Säde oli ratissa ja ajoi kuin köröttelijä :D) hän keksikin, että tonne auton perään pitäis laittaa tarra, jossa lukee KAKKUKULJETUS. Mielestäni loistoidea.

Kenties vielä joskus toteutamme sen!


Kiireettömiä kaistoja ja lempeätuulista kesänjatkoa,

Sointu